maanantai 27. lokakuuta 2014

Raffia ja rouheaa - elämänmakuista maisemaa

Yksi kahvi - kiitos, lausun kioskin myyjälle. Nappaan kupin mukaani ja kiirehdin alas asemalaiturille, missä niemettömät matkatoverini odottavat. Eivät tietenkään minua, vaan junaa tulevaksi. Tänään se vie minut Keravalle.

Matka taittuu, muiden lailla, kännykkään syventyneenä. Ruudullani näkyy facebook-ryhmän, We<3Keravan uutisvirta. Tapahtumailmoituksia, kadonneita koiria, löytyneitä avaimia, kauniita kuvia ja jaettuja mietteitä ja muistoja. Sitä samaa, mitä muuallakin, mutta silti jotain erityistä. Julkaisuvirta kommentteineen tirskuu aktiivisuutta, positiivisuutta, hyväksyntää ja muiden kannustusta.

Keravalle päästyäni, julistan innoissani sanaa positiivisesta nosteesta, jota We<3Kerava-ryhmä kylvää. 8000 osallistujan torikokous 24h/7. Positiivisuuden poreet pirskahtavat Keravan kaduille ja ihmisten mieliin ja muuttavat kokemusta paikasta. Intoiluni saa ihmiset avautumaan myös ilmiön kääntöpuolista. Monen mielestä ryhmä on saavuttanut rajansa eikä sillä ole tarpeeksi annettavaa. Turhautuminen saa ihmisiä eroamaan ja järjestämään vastaliikkeitä.

Tätä kautta löydän tieni Hyvä kasvaa Keravalla -liikkeen (HykKe) pariin. Se tarjoaa kaivattua konkreettista tekemistä, vaikuttamista ja yhdessäolemista. Tämä on projektiaktivismia ja pop up -hyvän tekeväisyyttä parhaimmillaan. Ei muuta kuin mukaan meininkeihin.

Käynnissä on parhaillaan HyKken vaatekeräys-tempaus. Otamme vastaan vaatteita ja lajitellen niitä edelleen jaettavaksi asunnottomien nuorten yö -tapahtumassa. Itse tapahtuma rakennetaan yhteisvoimin lämpimässä tunnelmassa huumoria viljellen muiden vapaaehtoisten kanssa. Olen paikalla juuri oikeaan aikaan todistaakseni, että kyseessä on yhteisistä asioista huoltakantavaa toimintaa, jolla on kykyä innostaa keravalaiset mukaan.

Kynttilät syttyvät hyisessä syysyössä asunnottomien nuorten yö -tapahtuman alkamisen merkiksi. Päästä varpaisiin topattuna, kuumaa mehua hörppien uskon ymmärtäväni jotakin. Kerava on raffia ja rouheaa - elämän makuista maisemaa. Sitä ei peitellä tai unohdeta, vaan se on yhteistoiminnan kimmoke. Muutosta kaivataan ja sehän me tehdään. Katse on täällä kohti tulevaa! 

Outi Rissanen